Moi, ja terveiset Abu Dhabista!
Muuttomme sujui erittäin hyvin. Molemmissa päissä toiminta oli ripeää ja ammattimaista. Kaikki tapahtui aikataulussa. Kontti saapui Dubaihin juuri sinä päivänä kuin pitikin, ja saimme sen kotiin toimitettuna 3-4 päivässä satamaan saapumisesta eli erittäin nopeasti. Tavaroiden kantaminen omille paikoilleen sekä pakkausten purkaminen ja poisvienti tapahtui yhden päivän kuluessa. Emme ainakaan vielä ole huomanneet mitään puuttuvan tai menneen rikki. Eli lyhyesti sanottuna kaikki toimi täysin odotusten ja toiveiden mukaisesti.
Kiitokset hyvästä palvelusta ja mukavaa talven jatkoa!
Hyvää keskiviikkoa!
Kaikki tavarat tulivat onnellisesti ja ehjinä perille! Palvelu oli loppuun asti ensiluokkaista! Kerta kaikkisen hienoa toimintaa.
Toivottavasti ette pahastu, mutta laitoin teidän yrityksestä vahvat suosittelut Australian Suomi-sivuille Facebookiin, ja kehoitin kaikkia käyttämään teidän palveluita.Toivottavasti saatte muutaman lisäasiakkaan.
Hyvää loppuviikkoa!
“Olen viimeinkin saanut purettua kaikki tavarani ja jälleen kerran voin todeta, että kaikki tulivat ehjinä perille. Erinomainen tiimi teillä on sekä Italiassa että täällä Suomessa. Paljon kiitoksia hyvästä työstä. Voin hyvin suositella teitä muillekin.
SUUNNITTELETKO MUUTTOA ULKOMAILLE?
Ulkomaille muuttaminen ja elämään sopeutuminen uudessa maassa voi hyvinkin olla yksi elämän jännittävimmistä haasteista. Travelcargo International Removals hoitaa muuttosi ovelta ovelle, jotta sinä voi keskittyä asioihin jotka ovat tärkeitä sinulle. Kansainvälisten muuttopalveluiden ammattilaisina olemme erikoistuneet auttamaan sekä yritys- että yksityisasiakkaitamme, perheellisiä ja perheettömiä, muuttamaan kaikkialle maailmassa.
Lisäksi lemmikkieläinten kuljetuksiin erikoistunut Travelcargo Pet Express huolehtii siitä, että rakkaiden lemmikkiesi kuljetus sujuu mahdollisimman sujuvasti.
Kuten monissa elämän isoissa muutoksissa, avain onnistumiseen löytyy usein hyvästä valmistautumisesta. Aloita siis täyttämällä tarjouspyyntölomakkeemme ja anna meidän tarjota sinulle paras mahdollinen ratkaisu muuttoasi varten.







Travelcargo International Removals is a family-owned Finnish company founded in 2005.
Ansatie 4
01740 Vantaa
Puh: +358-(0)20-7856660
Fax: +358-(0)20-7856661
Ma-Pe: 8:00 – 16:00